Elämästä ja onnesta:

Elämä on kuin meri, vaihteleva ja syvä, 

Pinnan alla kätkössä onni ja kaipuu. 

Aaltojen harjalla tanssii ilon hetket, 

Syvyyksissä kätkössä surut ja pettymykset.

Onni on kuin aurinko, joka pilven takaa pilkistää, 

Hetkellinen mutta kaunis, kuin päivänkakkaran terälehti. 

Se on mielentila, 

Johon voi palata aina uudelleen ja uudelleen.

Onni löytyy pienistä hetkistä, 

Kahvikupillisesta aamulla, 

Ystävän läsnäolosta illalla. 

Se on kädenpuristus ja hymy, jonka jakaa toisen kanssa.

Elämässä on ylä- ja alamäkiä, 

Onni löytyy matkan varrelta. 

Se on tapa elää, 

Elää hetkessä, nauttia kauniista asioista.

Elämä on lahja, jonka jokainen saa, 

Onni on valinta, joka jokaisella on. 

Elämästä voi nauttia myrskyisänkin meren keskellä, 

Kun tietää, että onni löytyy sieltä, missä sitä vähiten odottaa.

 Runoja 2022     (c) Reino Rehn

Pilveen kirjoittaja

Kirjoitat pilveen mielipiteitäsi,

minkälaisia ne ovat?

kauniita, yleviä, hyvää tarkoittavia - vai?

roskia, saastetta, sanovat jotkut.

Ne satavat alas, 

tuoreeseen maaperään,

lannoittavat kukkia,

lannoittavat rikkaruohoja.

Mitä siis kylvät, sitä niität.

KISSA

Sanot yksinkertaisen lauseen.

Minulla on kissa.

Ahaa, olet kissaihminen, sanoo joku kuulijoista.

No, en ole, haluaisin päästä siitä eroon.

Kissanvihaaja olet sitten, tuumii toinen.

No, en ole. 

Ollen allerginen kissankarvoille.

Harvakseltaan...

tulee tänne kirjoiteltua. 
Ehkä se johtuu siitä ettei ole mitään sanottavaa?
Tai siitä että  kohinaa ei kannata kommentoida mitenkään?
Tai siitä että jos ei ole hyvää sanottavaa, ei kannata mitään siitä mainita?

Tarkoitan tietenkin tuota median harjoittamaa ja verkossa vellovaa keskustelua joka on enimmäkseen negatiivista kommentointia ja mollaamista.
Sinänsä hyviinkin mielipiteisiin löytyy aina joku räksyttämään ja arvostelemaan.
Ilman sen kummempia perusteluja?
Negatiivinen yhteiskunta - sanoisin.

Onneksi olemassa on hienojakin tekstejä ja esityksiä.
Niistä voisi mainita vaikka tuon mainion kanavan Youtube ja sen hienot taltioinnit.
Vaikka tieteestä, esitelmistä ja musiikista.
Sieltä voi löytäessään kohdata uuden maailman.

Pistän esimerkiksi tykkäämistäni pari linkkiä:
Tieteen saralta Neil Turok https://www.youtube.com/watch?v=JV7K8CvA26I&t=2159s
Musiikista vaikka vähän erilaista:
https://www.youtube.com/watch?v=JV7K8CvA26I&t=2159shttps://www.youtube.com/watch?v=JV7K8CvA26I&t=2159s

Korkealaatuisia esityksiä löytyy miljoonittain.
Siinä tavanomainen politiikka unohtuu ja mieleen tulee,
mitä ihmettä tapella joka asiasta, se on vain kohinaa elämän kulussa?

Eikö kannattaisi keskittyä asioiden yhteiseen sopimiseen tappelematta neuvottelemalla ja sopimalla.
Sehän lienee "politiikan" alkuperäinen tarkoitus?
Hmmm... ei kai onnistu kuitenkaan.
Ihmisen perimässä on geenejä omasta edusta, ahneudesta, itsekkyydestä sen verran ettei niissä geenitekniikasta vielä ole apua?

Media ja politiikka harjoittavat hajoita ja ansaitse "leipää ja sirkushuveja" mielikuva-markkinointia.
Se sitä on sitä "kohinaa" pitänee vain tyytyä ja ohittaa moinen kohina, keskittyä positiviisiin asioihin, kuten luontoon ja sen kauneuteen.
Mielenterveys säilyy paremmin!

Olio nimeltään Totuus.

Kaaoksen reunalla jossain asustelee olio jonka nimi on Totuus. 

Siitä voi joskus saada häivähdyksen näkyviin, sitten se jälleen katoaa. 

Totuuden etsijät - filosofit, jotka sanovat sitä rakastavansa, kertovat siitä tarinoita.

Ovat näkemyksensä pohtineet ja ne kirjattu kielen avulla filosofioiksi jotka ovat hyvin mietittyinä ohjeita elämän kuvioihin.

Nuo kielen pyörteet, muuntuvat hiljalleen, semantiikka niissä elää. Merkitykset muuttuvat ja häilyvät kuin sumupilvi. Tuo sana tänään, merkitys toinen huomenna.

Kas, voimmeko siitä selvyyttä saada?

Onko totuus jotenkin yksinkertainen vaiko loputtoman sekava, siis kaaoksessa elävä, jotenkin sopivasti rakennetta ja järjestystä paikoin suosiva vai jopa koko ajan muuttuva  uutta luova rakenne ja olio?

Totuus - jotenkin dynaaminen - eri paikoista katsottuna erilainen.

Samalla on kysyttävä ovatko jo aikoinaan kerrottu muotoilu totta mitenkään?

Vanhoja totuuksia ei kyseenalaisteta, ne jäävät voimaan. Uusien totuuksien oivaltaminen on kiinni monasti mielikuvituksesta, tarpeesta kyseenalaistaa ja tutkia uusia mahdollisuuksia "innovoida". 

”Tyhjästä ei synny mitään”, tuo lausuma onko tosi?

Kun tieto kuitenkin elää ja edistyy, tiede on nyt sellainen alue joka myöskin elää jatkuvasti, vanhoja totuuksia kyseenalaistetaan ja kumotaan.

Alkuräjähdys? Tyhjästä ei synny mitään? 

Jää ammottava aukko tieteeseen kun se ei saa otetta alkuräjähdystä edeltäneeseen aikaan. Jos silloin siis oli aikaa?

Pohdin vanhoja esi-isien aikaisia uskomuksia ja uskontoja.

Erilaisia luomiskertomuksia on lukuisia, tarkastelen niitä.

Useissa uskonnoissa on ”yliluonnollinen” Jumalan käsite jonka oletetaan luoneen maailmankaikkeuden.

Jotkut uskonnot taas olettavat että luonto kiertää kehää, palaa alkuun päättymättömässä  ajan kulussa, ikuisuudessa. Niiden mukaan kaikkeus on siis aina ollut olemassa. Näkemys sinänsä mutta todistamatonta metafysiikkaa siis.

Kun etsimme totuutta, olisi suotavaa pohtia alkujuuria, mistä ja kuinka olemme tänne syntyneet. Ovatko tiede ja uskonto kuinka kaukana toisistaan omissa rakennelmissaan?

Pohditaan alkua. 

Lähdemme oletuksesta että ennen alkua mitään ei ollut.

Informaation kielellä kaikki koostuu biteistä, mitään ei ole / jotain on, nolla ja yksi (0/1).  Ollako vai eikö olla?

Kielen sanoin sellainen tyhjä tila joka on kooltaan ääretön ja tyhjä (0), ei aikaa (iätön), ei materiaa (hiukkasia), ei energiaa (säteilyä, valoa) ei myöskään informaatiota siellä voi olla.

Sellainen tila jonka jotenkin voimme kuvitella mutta emme mitään enempää.

Ymmärrämme että kun nyt kuitenkin olemme tuossa äärettömässä tyhjyydessä, se on joka solumme sisällä silti.

Me, samoin kuin kaikki olevainen universumi, olemme rakentuneet materiasta, energiasta ja informaatiosta. Esimerkiksi E=mc². 

Se seikka että tyhjästä ei synny mitään kummastuttaa nyt. Mikä kuitenkin sai aikaan syntymän? Tähän paikkaan voi katsella erilaisia mahdollisuuksia. Käytän ilmaisua "me" maailmankaikkeudesta.

Jos meidät luotiin tai synnyimme johonkin (jos synnyimme), niin mihin?

Jotenkin olemme kiinni ajatuksessa että on joskus pitänyt syntyä. Käsitys että olisimme olleet olemassa  aina, on vähän kummallinen ja samoin todistamaton. Siis sen uskonnon mukainen että kaikkeus on ollut aina. Tiede taas väittää että olemme syntyneet alkuräjähdyksessä (johonkin) ilmeisesti äärettömyyteen? 

Muitakin mahdollisuuksia lienee kuten erilaiset ulottuvuudet ja useammat maailmankaikkeudet?

Mutta silti jää kysymys mitä ne sitten ovat ja missä sijaitsevat?

Koska emme todella saa otetta mahdollisuuksista yhteenvetäen nykytiedolla voisi olettaa yksinkertaista mallia.

Olemme syntyneet äärettömyyteen, sen luomina ja rakennusaineina energia, materia ja informaatio. Mitä muuta? Voimmeko tiivistää ne noihin kolmeen?

Tätä äärettömyyttä (jota emme tajua) voisi myös nimittää "Jumalaksi" tuota vanhaa ilmaisua käyttäen. Joka tapauksessa ”syntymäämme” emme pysty näillä tiedoilla todistamaan tai ymmärtämään.

Kulkeeko jossain äärettömän ja äärellisen olevaisuuden rajapinta, kooltaan ääretön – 1?

Missä piilee olio nimeltään Totuus?

Kitkutukset, rämähdykset ja häkkyrät...

Kommentoin Ylen ja kumppaneiden "uutisia".

Katsoi mitä kanavaa ja uutislähetysaikaa tahansa kaikkien TV-uutisten ilme on samanlaisen, erilaiset "kitkutukset, rämähdykset ja häkkyrät" pyörivat alussa ja lopussa, jopa joka lauseen väliin pitää laukaista jonkinlainen äänimöläys.
Tämän formaatin jäljet johtavat sylttytehtaalle ja nehän pitää ehdottomasti omaksua.

Ns. uutiset ovat näköjään sivuosassa kun pitää huolehtia tuosta että kaikki huomaavat että nyt tulee jotain erityistä - UUTISET - ja bannerit rullaavat. Tämä on kaikkea mediaa vaivaava sairaus. Pitää saada jotain mahtavan vaikuttavaa ja myyvää uutista liikkeelle. Lyhyitä otsikoita, mediavyöryä, näkyvyyttä. Kunhan tapahtuu ja mahdollisimman näyttävästi!

Kun vielä muistetaan sanoa että "katso netistä" lisukkeeksi, ollaankin sovitettu manipulaatio täydelliseksi, fingelska kukoistaa, "netistä" se pitää olla, ei suomekieltä vahingossakaan.
Tuo "netti" tarkoittaa siis verkkoa "internet" on suomeksi kansainvälinen verkko, rakentunut tiedonvälitystä eli informaatiota varten. Pelkkä verkko tässä yhteydessä riittäisi.

Kun vielä maksetaan veroa väkisin tuosta manipulaatiosta vaikkei katsoisikaan, eikä siihen näytä voivan mitenkään vaikuttaa, se on vallitseva "muoti" kaikkien pitää "erottua".

Ketä varten ne "uutiset" muuten ovat? No tietenkin manipulaatiota ihmisten hallitsemiseksi. Uutisten pitäää olla mielummin shokeeravia tai muuten tarkoitusenmukaisesti valittuja, se on hienovaraista yleisön ohjailua taustalla - huomaamattomasti, vaikutetaan jatkuvalla toistolla yleisön reaktioihin ja käyttäytymiseen.

Missä viipyy pohdiskeleva analyysi asioiden taustoista? Niitä ei ehditä tekemään. Pintapuolinen "asiantuntijoiden" haastattelu. Pikaisesti seuraavaan aiheeseen. Massaviihdettä väliin, toisarvoisia elokuvia. Ja verkko tai "netti" ovat tärkeitä, lisää viihdykettä, "big dataa". Missä siellä luuhaa se tärkeä ymmärrys tai viisaus? Parempi etsiä ja löytää se itse, luottaa omaan ymmärrykseensä "talonpoikaisjärkeen".

Olenkin sanoutunut irti seuraamasta uutisia ja äänimaisemakakofoniaa, joten pyydän että se osuus poistetaan TV-verostani tai sitten poistetaan häkkyrät ja ääniterrori ja aletaan seurata ja kommentoida selkokielellä maailman tapahtumia, ei enää laadutonta kiusaamista kiitos.

Valokuvauksesta...

                        Kukahan on kuvassa, kuva kuvannut ja koska?   -    arvaappa?

                                   Entä tämä - mistä, koska ja kuka kuvannut?

No ei ole osuutta asiaan.

Ylemmässä kuvassa on muotokuva Bukharan emiiristä Alim Khanista. 

Alemmassa kuvassa Nilovin luostari Tverin lähellä.

Kuvat on ottanut  venäläinen kemisti, valokuvaaja ja aatelismies Sergei Prokudin-Gorskii (1863-1944) – käytti tekniikkanaan samaa menetelmää, jota avaruusluotaimet hyödyntävät nykyisin. Ensimmäisen kuvan kuvausvuosi on sata vuotta sitten eli 1911, toisen 1910.

Sen sijaan että Prokudin-Gorskii olisi yrittänyt vangita värit yhdellä kertaa värifilmille, hän valotti maiseman mustavalkoisena kolme kertaa peräkkäin punaisen, vihreän ja sinisen suodattimen läpi, tallennettuna suurikokoisille lasilevyille, minkä vuoksi niissä riittää tarkkuutta. Samalla voitiin käyttää myös trikkikuvaustekniikkaa. Nämä värikanavat löytyvät myös tietokoneiden näytöstä, ja ne vastaavat värejä jotka ihmissilmä aistii.

Prokudin-Gorskiin kuvien katselu oli hänen omana aikanansa erittäin haastavaa tai miltei mahdotonta, koska saatavilla ei ollut laadukasta tekniikkaa kolmen mustavalkonegatiivin sisältämän väri-informaation yhdistämiseen.
Alkuperäiset kuvat on säilyttänyt ja digitoinut Yhdysvaltain kongressin kirjasto. Kuvat ovat tekijänoikeuksista vapaita, sillä ne on otettu ennen kuin tekijänoikeuslaki astui Venäjällä voimaan.   Tietokoneaikana yhdistäminen ja kuvien katselu onnistuu kuitenkin leikiten.
Lähde: Wikimedia Commons.

Että osattiin sitä ennenkin, nykyisellä tekniikalla on helpompaa mutta tarvitaan silti ammattihenkilö kuvaamaan maisemia ja muotokuvia  Prokudin-Gorskiin tapaan ja laadulla.

Nano, nano, nano...

nano, SI-järjestelmän kerrannaisyksikön etuliite, arvoltaan 0,000 000 001 = 10^-9,

Fyysikko Richard Feynman (1918 – 1988, fysiikan Nobel 1965), piti 1959 kuuluisan esitelmänsä ”There's Plenty of Room at the Bottom” (Pohjalla on paljon tilaa),

Why cannot we write the entire 24 volumes of the Encyclopedia Brittanica on the head of a pin?
(”Miksi emme voisi kirjoittaa 24 osaista tietosanakirjaa nuppineulan nuppiin?)”

http://www.zyvex.com/nanotech/feynman.html

Tämän katsotaan olleen käännekohdan vallankumoukseen jonka tuloksia näemme kaikkialla, esim. jatkuvasti pienentyvä elektroniikka tai viimeisimpiä nanomateriaalit.

Esitelmän aikoihin harva osasi kuvitella kehitystä jonka tunnemme nyt jokapäiväisessä elämässämme. Samoin emme voi kuvitella elämää 60 vuotta eteenpäin, paitsi tieteiskuvitelmissa (jotka kummasti toteutuvat aikanaan, kuten Jules Vernen tarinat).

Tai joku nykyajan Feynman joka osaa ”nähdä” kehityksen kulkua eteenpäin.

Tuo nano on pienuusmittakaavan alkupäässä, alhaalla on tilaa vaikka kuinka paljon lisää kun lähestytään kvanttikokoa ja alkeishiukkasia, eli niitä rakenteita josta materia varsinaisesti koostuu. Atomi on nanokokoa, oikeastaan tyhjää täynnä, pieni ydin ja elektronien radat kaukana ytimestä, ydinvoimat pitävät kasassa.

Nanon jälkeen tulevat vielä mittakaavat piko 10⁻¹², femto 10⁻¹⁵,atto 10⁻¹⁸, tsepto 10⁻²¹, jokto 10^−24. Entäpä näiden mittakaavojen tekniikka, tuleeko niistä työkalu johonkin uuteen?

Oman kokomme ja nanomittakaavan välissä on haasteita, uusimpia tulokkaita esim. geenit. ”Geenimanipulointi” on kasveilla, eläimillä ja ihmisillä jo todellisuutta. Sen haittavaikutuksia lienee tutkittu aika vähän, vaara piilee että jotain odottamatonta tapahtuu? Onko turvallista vai lähteekö käsistä? Nuo tulevat nanohiukkaset voivat myös aiheuttaa yllätyksiä aivan kuten myös hyötyä, jota niiltä suurin toivein odotetaan?

Vuoden 2010 fysiikan Nobel myönnettiin ”uraauurtavista kokeiluista grafeenin parissa” Andre Geim'ille ja Konstantin Novoseloville yhden hiiliatomikerroksen paksuisen grafeenikalvon löydöstä, siis nanokokoa. Sille odotetaan sovelluksia aurinkokennoista kuvaruutuihin ja lukuisiin kehitettäviin keksintöihin kuten DNA:n sekvenssointiin. Läpinäkyvänä ja sähköä johtavana, lujana materiaalina sille löytynee käyttöä vielä vaikka mihin.

Keksi itse kuinka lyijykynän grafiitti saadaan atomikerroksen paksuiseksi. Raaka-aine löytyy joka kodin kirjoituspöydän laatikosta.