torstai 10. helmikuuta 2011

Valokuvauksesta...

                        Kukahan on kuvassa, kuva kuvannut ja koska?   -    arvaappa?


                                   Entä tämä - mistä, koska ja kuka kuvannut?

No ei ole osuutta asiaan.

Ylemmässä kuvassa on muotokuva Bukharan emiiristä Alim Khanista. 

Alemmassa kuvassa Nilovin luostari Tverin lähellä.

Kuvat on ottanut  venäläinen kemisti, valokuvaaja ja aatelismies Sergei Prokudin-Gorskii (1863-1944) – käytti tekniikkanaan samaa menetelmää, jota avaruusluotaimet hyödyntävät nykyisin. Ensimmäisen kuvan kuvausvuosi on sata vuotta sitten eli 1911, toisen 1910.

Sen sijaan että Prokudin-Gorskii olisi yrittänyt vangita värit yhdellä kertaa värifilmille, hän valotti maiseman mustavalkoisena kolme kertaa peräkkäin punaisen, vihreän ja sinisen suodattimen läpi, tallennettuna suurikokoisille lasilevyille, minkä vuoksi niissä riittää tarkkuutta. Samalla voitiin käyttää myös trikkikuvaustekniikkaa. Nämä värikanavat löytyvät myös tietokoneiden näytöstä, ja ne vastaavat värejä jotka ihmissilmä aistii.

Prokudin-Gorskiin kuvien katselu oli hänen omana aikanansa erittäin haastavaa tai miltei mahdotonta, koska saatavilla ei ollut laadukasta tekniikkaa kolmen mustavalkonegatiivin sisältämän väri-informaation yhdistämiseen.
Alkuperäiset kuvat on säilyttänyt ja digitoinut Yhdysvaltain kongressin kirjasto. Kuvat ovat tekijänoikeuksista vapaita, sillä ne on otettu ennen kuin tekijänoikeuslaki astui Venäjällä voimaan.   Tietokoneaikana yhdistäminen ja kuvien katselu onnistuu kuitenkin leikiten.
Lähde: Wikimedia Commons.

Että osattiin sitä ennenkin, nykyisellä tekniikalla on helpompaa mutta tarvitaan silti ammattihenkilö kuvaamaan maisemia ja muotokuvia  Prokudin-Gorskiin tapaan ja laadulla.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Nano, nano, nano...



nano, SI-järjestelmän kerrannaisyksikön etuliite, arvoltaan 0,000 000 001 = 10-9,

Fyysikko Richard Feynman (1918 – 1988, fysiikan Nobel 1965), piti 1959 kuuluisan esitelmänsä ”There's Plenty of Room at the Bottom” (Pohjalla on paljon tilaa),

Why cannot we write the entire 24 volumes of the Encyclopedia Brittanica on the head of a pin?
(”Miksi emme voisi kirjoittaa 24 osaista tietosanakirjaa nuppineulan nuppiin?)”

Tämän katsotaan olleen käännekohdan vallankumoukseen jonka tuloksia näemme kaikkialla, esim. jatkuvasti pienentyvä elektroniikka tai viimeisimpiä nanomateriaalit.
Esitelmän aikoihin harva osasi kuvitella kehitystä jonka tunnemme nyt jokapäiväisessä elämässämme. Samoin emme voi kuvitella elämää 60 vuotta eteenpäin, paitsi tieteiskuvitelmissa (jotka kummasti toteutuvat aikanaan, kuten Jules Vernen tarinat).
Tai joku nykyajan Feynman joka osaa ”nähdä” kehityksen kulkua eteenpäin.

Tuo nano on pienuusmittakaavan alkupäässä, alhaalla on tilaa vaikka kuinka paljon lisää kun lähestytään kvanttikokoa ja alkeishiukkasia, eli niitä rakenteita josta materia varsinaisesti koostuu. Atomi on nanokokoa, oikeastaan tyhjää täynnä, pieni ydin ja elektronien radat kaukana ytimestä, ydinvoimat pitävät kasassa.
Nanon jälkeen tulevat vielä mittakaavat piko 10−12, femto 10−15,atto 10−18, tsepto 10−21, jokto 10−24. Entäpä näiden mittakaavojen tekniikka, tuleeko niistä työkalu johonkin uuteen?

Oman kokomme ja nanomittakaavan välissä on haasteita, uusimpia tulokkaita esim. geenit. ”Geenimanipulointi” on kasveilla, eläimillä ja ihmisillä jo todellisuutta. Sen haittavaikutuksia lienee tutkittu aika vähän, vaara piilee että jotain odottamatonta tapahtuu? Onko turvallista vai lähteekö käsistä? Nuo tulevat nanohiukkaset voivat myös aiheuttaa yllätyksiä aivan kuten myös hyötyä, jota niiltä suurin toivein odotetaan?

Vuoden 2010 fysiikan Nobel myönnettiin ”uraauurtavista kokeiluista grafeenin parissa” Andre Geim'ille ja Konstantin Novoseloville yhden hiiliatomikerroksen paksuisen grafeenikalvon löydöstä, siis nanokokoa. Sille odotetaan sovelluksia aurinkokennoista kuvaruutuihin ja lukuisiin kehitettäviin keksintöihin kuten DNA:n sekvenssointiin. Läpinäkyvänä ja sähköä johtavana, lujana materiaalina sille löytynee käyttöä vielä vaikka mihin.

Keksi itse kuinka lyijykynän grafiitti saadaan atomikerroksen paksuiseksi. Raaka-aine löytyy joka kodin kirjoituspöydän laatikosta.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Suuri puhallus


Hei kaikki maailman mainostajat ja kauppiaat - liittykää yhteen!

Olemme keksineet (jo kauan sitten) tuon manipuloinnin tehokkaimman työkalun, oikean mainoksen. Siihen kuuluu ysi (9) eri variaatioissaan (99, 999 jne), joskus muitakin numeroita!

Ja ISOT YSIT, kirkkaat värit, yleensä punaista, keltaista ja mustaa, joskus jopa muitakin värejä.

Mehän tiedämme tuon tehon, se puree joka maassa, valuutalla ei mitään merkitystä.
Ja jos kuvia niin mahdollisimman vähäpukeinen naaras homo sapiens.

Menoksi toverit, ostakaa lehtien sivut täyteen, mainostelevisioiden ohjelmat silpuksi, paperitehtaiden mainospaperivarastot tyhjiksi, isommat painokoneet, nettisivujen pyörivät ja päälletunkevat häkkyrät, viisaimmat mainostoimittajat ja sug...psygologit riemuviestin viejiksi.

Ja muistakaa, ysit dekadin välein! 

Iskulauseemme on NYT VAIN 99, laulakaamme globaali mainoskansainvälinen!

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Taloudesta...

Lyydian kuningas Kroisos mainitaan ensimmäisenä varsinaisen rahan keksijänä, hän ”painatti” kolikoita arvometallista ja niitä alettiin käyttää kaupankäynnissä noin vuodesta 550 eaa.
Tuolta ajalta juontavat siis varsinaisen rahan juuret ja sanonta ”rikas kun Kroisos”.
Rahan lainaajilla muuten lienee ollut "pörssin" tapaista toimintaa jo 1300-luvulla Venetsiassa.
Varsinainen pörssi aloitti toimintansa (katukauppana) Antverpenissa noin vuonna 1603, myymällä osuuksia  rahoittamaan laivoja jotka matkasivat Itä-Intiaan pitkän kautta hoitamaan maustekaupan kuljetuksia. Mausteista sai mahtavan voiton joten (haaksirikon) riski kannatti ottaa. Varsinaiset säännöt pörssi sai 1608 paikkeilla. 

Pörssi on kokenut matkan varrella lukemattomia romahduksia jotka yleensä ovat aiheutuneet yhdestä seikasta: ahneus.
Kuuluisampia on 1929 romahdus joka johtui lyhyesti: 1) rahan määrästä, 2) inflaatiosta ja 3) talouden säätelylakien lepsuudesta. Nämä yhdessä ahneuden kanssa aiheuttivat yli kuumenneen tilanteen joka päättyi romahdukseen.

Ajoittain taloudessa esiintyy kaikenlaisia häiriöitä, kuten tulee uusia ”instrumentteja” joita ei kai lopullisesti valvo kukaan. Nähty on esim. nuo viimeiset kuohunnat rahamarkkinoilla jossa esim. kaikenlaiset ”hedge rahastoinstrumentit” aiheuttivat myllerrystä. USAn asuntoluototus karkasi käsistä tunnettuun kuplaan. Taloustieteen nobelisti 1968 Milton Frienman lienee tuon suuntauksen oppi isä (”Chicagon pojat”), ja Reagan ja Bush'it vakaita kannattajia.

Toinen taloustieteen nobelisti 1981, James Tobin on pohtinut rahamarkkinoiden toimintaa ja tullut johtopäätökseen, jotenkin että täysin rajattomat markkinat eivät toimi, pitää olla valvontaa ja rajoitteita. Hän on esittänyt markkinoiden rahansiirtoon ”varainsiirtoveroa” joka olisi prosentin kymmenesosia siirrettävästä summasta. Ei ole mennyt missään läpi.
Kommentoi nobelin saatuaan että Reaganin politiikka aiheuttaa ongelmia taloudessa ja työttömyyttä. Lienee toteutunut, siitä on jo aikaa, pari Bush'ia on vain lisännyt vauhtia.

USA on tänään velkaa jotain $14,151,620,000,000. (USA 1012 = triljoona / suom. biljoona).

Vaikka summa ei liene kokonaistalouteen nähden vielä suuri (?), korot kuitenkin vievät saman verran kuin sodankäynti (Iraq, Afganistan) yhteensä. Kuinkahan sen hoitavat.
Vai ”painetaanko” lisää rahaa, eli valtion velkapapereita, joka kuitenkin lienee se inflaation yksi perustekijä. Ja rulla pyörii, taas keksitään uusia instrumentteja voittojen takaamiseksi.

Rahaa siis tuntuu olevan, päätellen päivittäin rajojen yli siirtyvistä pelurien ”sijoittajien & spekulanttien” rahasummasta, 1.8 triljoonan taalan summasta. Sitä käytetään siis pelkkään ”peliin”, parasta tuottoa, sijoituksia lupauksiin, riskinottoa, tuottavuuden kasvua, loputonta ahneutta. Se vielä siirtyy paikasta toiseen, yli rajojen lähes valon nopeudella, valvonta lienee mahdotonta.

Maailmantalous tuntuu olevan melkoisessa myllerryksessä - jatkuvasti.
Kaikki puhuvat rahamarkkinoista ja odottavat niiden reagointia.
Siis mitä? Mitkä rahamarkkinat? Kuka niitä hallitsee, valvoo? Missä ne toimivat?
Kun reaalitalouden ja rahatalouden tulisi olla tasapainossa, nyt se kaikkineen instrumentteineen vääristyy vakavasti ja kupla on valmis. Siis ei sääntelyä – niinkö?
Kuka säätelisi, EU, USA, Kiina, pankit?
Yhteisymmärrystä ei taatusti synny kun kaikki vetävät omaan pussiinsa.

Ja valtiot horjuvat, korot nousevat, painetaanko jossain korkorahoja erikseen vai mistä korot tulevat ”markkinoille”. Korko, siis korvaus lainasta -lisää rahaa, markkinoiden ”voitto”, jostain se sinne ilmestyy – tyhjästä?
Koko rahamarkkinoiden kuvio on niin käsittämätön, vaikka taloustieteilijät kuinka esittävät asiantuntijaa, kukaan ei hallitse kokonaisuutta, se leijuu omissa sfääreissään.

Voiko ahneuden logiikkaa hallita? – Ei voi. Tätä Jumalaa ei hallita, se  hallitsee meitä.

P.S. Amerikkalainen hedge-rahastohoitaja John Paulson tienasi viime vuonna viisi miljardia dollaria eli 3,6 miljardia euroa.  

Oikeudenmukaista, tasapuolista, siis 3600 miljoonaa euroa - vuosipalkka? Kuinkahan mahtaa pärjätä?

lauantai 29. tammikuuta 2011

Tulevaisuudesta...

Ennustamisen vaikeudesta - varsinkin tulevaisuuden - kulunut klisee mutta tosi.

Ympäristöuhat:

- Maanjäristykset: eipä juuri pystytä ennustamaan vaikka monitoroidaan jatkuvasti
- Tulivuorenpurkaukset: sama juttu
- Tulvat. sateet, mutavyöryt: ei luotettavasti ollenkaan pidemmällä aikavälillä
- Tsunamit: ei tietoa
- Asteroidit, meteoriitit: harvinaisia, etsitään jatkuvasti
- Kuivuuskaudet: vaikeaa kuten sää yleensä
- Jäätiköiden sulaminen: sulavat vauhdilla, ilmaston lämpeneminen
- Hurrikaanit, Tornadot: satelliitiseuranta, muutama päivä
- Jokin muu: ?? yllätyksiä sattuu kun niitä vähiten odotetaan tai ei osata odottaa?

Noita ei juuri voi ennustaa/vaikuttaa, ne tulevat satunnaisuuden ohjaamina (kuten lottovoitto).

No, entäpä muut ennustamattomat ilmiöt sitten? Kuinka ne tulevat vaikuttamaan seuraavien sukupolvien elämään? Tietenkin nuoret jotka ovat joustavampia, tulevat sopeutumaan tuleviin muutoksiin, kyllä "globe opettaa".

Poliittiset "tsunamit":
- niitä sattuu jatkuvasti eri maissa ja maanosissa, kuten on sattunut aina.
- Nuo kulttuurien romahdukset ääri-ilmitöinä, onneksi harvemmin.
- Mutta pienempiä on jatkuvasti (kommunismin romahdus taannoin), näitä voi seurata päivittäin uutisista.

- Sodat, niitä riittää jatkuvasti joka lähtöön, onkohan iso mittelö vielä tulossa - mahdollinen?

- Globalisaatio ja sen nopeus: rahan, tavaran ja työvoiman (ihmiset) vapauttaminen yli rajojen. Robotit valtaavat työmarkkinat, kuinka tulokset jaetaan?

- Rahamarkkinoiden epävakaus, epäsuhta rahan määrän ja työn välillä, tavaroiden paljous (krääsä), saastuminen, eriarvoistuminen (köyhien, keskiluokan, rikkaiden suhde).

- Hinnoitteluharha, -hysteria, "nyt vain 99" markkinointi?

- Pörssi, tuo rahanpalvonnan pyhä temppeli, sitä ei kyseenalaisteta missään, koskaan.
Levoton, ei voi ennustaa ollenkaan, massahype, -harha.

- EU, käykö samoin kun äskeisen toisen Unionin (Soviet Union)?

- Tiedon vallankumous, internet, sen nopeus.
Pistän varsin tuoreen esityksen linkin seuraavaksi, Googlen toimitusjohtaja Eric Schmidt maalailee myös tulevia: (21.1.2011).

http://www.youtube.com/watch?v=-IGfBGHDHRc&feature=player_embedded#


Jäämme seuraamaan tilannetta, ensinmainittujen kohdalla emme onneksemme tiedä.

Jälkimmäiset olisivat viisaiden johtajien ohjailtavissa jotenkin.
Mutta ovatko viisaita, siinä hyvä kysymys.

Talonpoikaisjärjellä tuota nykyistä menoa vaikea ymmärtää?

maanantai 24. tammikuuta 2011

Tieteen päivät 2011


Tieteen päivät pidettiin jälleen 12 -16.1.2011 Helsingissä teemalla "Arki tieteen maailmassa". 
Esityksiä voi seurata taltioituna videoina osoitteessa:

Suosittelen. Aineisto pääosin erinomaisia esityksiä tieteen viimeisistä saavutuksista. Luennoitsijoina asiansa osaavia asiantuntijoita. Päiviä pidetään kahden vuoden välein, kuvan laatu oli hyvä ja äänitys selkeä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tosin kuvan saatavuus riippuu paljon verkon nopeudesta, 8 MBits lienee alin nopeus jolla kannattaa kokeilla sujuvaa kuvaa. Aiheissa sivuttiin arkielämän aiheita laajasti, myös viimeisiä virtauksia kuten nanotekniikkaa.

Voisin mainita ainakin joitain aiheita joita pidin selkeinä ja innovatiivisina. 
Oppiminen, motivaatio ja kasvatus. 
Hyvä elämä. 
Ihminen tekniikan pauloissa. 
Arjen väärinymmärrykset. Arjen riskit.
Nanoteknologia tekee arjesta erilaisen.
Uni, kolmasosa elämää.
Lika ja puhtaus, varsinkin Prof. Tari Haahtelan: "Puhtaus on puoli terveyttä ja lika toinen puoli"  lennokas esitys on nautittavaa katseltavaa (alkaa n. 60 min. kohdalta esityksessä).
Ja paljon muitakin. Huomaa että kukin sessio on noin kahden tunnin mittainen joten aikaa kuluu.
Suomen koululaitos on saanut kiitosta myös kansainvälisessä kilpailussa, tätä asiantuntemusta tiivistetyssä muodossa tarjoaa parhaimmillaan Tieteen päivät!


sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Päivää

Aloitetaan blogin pitäminen, jos sattuisi joskus olemaan jotain sanottavaa?
Tämä on ensin kokeilu, kuinka tekstiä voi tänne kirjotella ja editoida? Tulee joskus kiroitusvihreitä ja niitä pitäsi pystyä muokkaamaan - kai se onnistuu?
Jep, näkyy onnistuvan - ei muutakun vääntämään juttua...