Kaaoksen reunalla jossain asustelee olio jonka nimi on Totuus.
Siitä voi joskus saada häivähdyksen näkyviin, sitten se jälleen katoaa.
Totuuden etsijät - filosofit, jotka sanovat sitä rakastavansa, kertovat siitä tarinoita.
Ovat näkemyksensä pohtineet ja ne kirjattu kielen avulla filosofioiksi jotka ovat hyvin mietittyinä ohjeita elämän kuvioihin.
Nuo kielen pyörteet, muuntuvat hiljalleen, semantiikka niissä elää. Merkitykset muuttuvat ja häilyvät kuin sumupilvi. Tuo sana tänään, merkitys toinen huomenna.
Kas, voimmeko siitä selvyyttä saada?
Onko totuus jotenkin yksinkertainen vaiko loputtoman sekava, siis kaaoksessa elävä, jotenkin sopivasti rakennetta ja järjestystä paikoin suosiva vai jopa koko ajan muuttuva uutta luova rakenne ja olio?
Totuus - jotenkin dynaaminen - eri paikoista katsottuna erilainen.
Samalla on kysyttävä ovatko jo aikoinaan kerrottu muotoilu totta mitenkään?
Vanhoja totuuksia ei kyseenalaisteta, ne jäävät voimaan. Uusien totuuksien oivaltaminen on kiinni monasti mielikuvituksesta, tarpeesta kyseenalaistaa ja tutkia uusia mahdollisuuksia "innovoida".
”Tyhjästä ei synny mitään”, tuo lausuma onko tosi?
Kun tieto kuitenkin elää ja edistyy, tiede on nyt sellainen alue joka myöskin elää jatkuvasti, vanhoja totuuksia kyseenalaistetaan ja kumotaan.
Alkuräjähdys? Tyhjästä ei synny mitään?
Jää ammottava aukko tieteeseen kun se ei saa otetta alkuräjähdystä edeltäneeseen aikaan. Jos silloin siis oli aikaa?
Pohdin vanhoja esi-isien aikaisia uskomuksia ja uskontoja.
Erilaisia luomiskertomuksia on lukuisia, tarkastelen niitä.
Useissa uskonnoissa on ”yliluonnollinen” Jumalan käsite jonka oletetaan luoneen maailmankaikkeuden.
Jotkut uskonnot taas olettavat että luonto kiertää kehää, palaa alkuun päättymättömässä ajan kulussa, ikuisuudessa. Niiden mukaan kaikkeus on siis aina ollut olemassa. Näkemys sinänsä mutta todistamatonta metafysiikkaa siis.
Kun etsimme totuutta, olisi suotavaa pohtia alkujuuria, mistä ja kuinka olemme tänne syntyneet. Ovatko tiede ja uskonto kuinka kaukana toisistaan omissa rakennelmissaan?
Pohditaan alkua.
Lähdemme oletuksesta että ennen alkua mitään ei ollut.
Informaation kielellä kaikki koostuu biteistä, mitään ei ole / jotain on, nolla ja yksi (0/1). Ollako vai eikö olla?
Kielen sanoin sellainen tyhjä tila joka on kooltaan ääretön ja tyhjä (0), ei aikaa (iätön), ei materiaa (hiukkasia), ei energiaa (säteilyä, valoa) ei myöskään informaatiota siellä voi olla.
Sellainen tila jonka jotenkin voimme kuvitella mutta emme mitään enempää.
Ymmärrämme että kun nyt kuitenkin olemme tuossa äärettömässä tyhjyydessä, se on joka solumme sisällä silti.
Me, samoin kuin kaikki olevainen universumi, olemme rakentuneet materiasta, energiasta ja informaatiosta. Esimerkiksi E=mc2.
Se seikka että tyhjästä ei synny mitään kummastuttaa nyt. Mikä kuitenkin sai aikaan syntymän? Tähän paikkaan voi katsella erilaisia mahdollisuuksia. Käytän ilmaisua "me" maailmankaikkeudesta.
Jos meidät luotiin tai synnyimme johonkin (jos synnyimme), niin mihin?
Jotenkin olemme kiinni ajatuksessa että on joskus pitänyt syntyä. Käsitys että olisimme olleet olemassa aina, on vähän kummallinen ja samoin todistamaton. Siis sen uskonnon mukainen että kaikkeus on ollut aina. Tiede taas väittää että olemme syntyneet alkuräjähdyksessä (johonkin) ilmeisesti äärettömyyteen?
Muitakin mahdollisuuksia lienee kuten erilaiset ulottuvuudet ja useammat maailmankaikkeudet?
Mutta silti jää kysymys mitä ne sitten ovat ja missä sijaitsevat?
Koska emme todella saa otetta mahdollisuuksista yhteenvetäen nykytiedolla voisi olettaa yksinkertaista mallia.
Olemme syntyneet äärettömyyteen, sen luomina ja rakennusaineina energia, materia ja informaatio. Mitä muuta? Voimmeko tiivistää ne noihin kolmeen?
Tätä äärettömyyttä (jota emme tajua) voisi myös nimittää "Jumalaksi" tuota vanhaa ilmaisua käyttäen. Joka tapauksessa ”syntymäämme” emme pysty näillä tiedoilla todistamaan tai ymmärtämään.
Kulkeeko jossain äärettömän ja äärellisen olevaisuuden rajapinta, kooltaan ääretön – 1?
Missä piilee olio nimeltään Totuus?
© Teksti: Reino Rehn, kuva: DALL-E2,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti