Yksinäinen

 

Yksinäinen

Hän istui siinä, pienessä katupöydässä, jonka päällä lepäsi kuppi lämmintä teetä. Ulkona hämärä syveni, ja kahvilan sisällä valot loivat pehmeää loistetta ympärilleen. Kadut olivat hiljaiset, aivan kuin maailma olisi hetkeksi pysähtynyt katsomaan, kuinka hän kävi sisäistä taistoaan.

Elena, yksinäinen nainen keskellä pientä kahvilaa, antoi ajatustensa vaeltaa. Hän oli menettänyt ystävänsä, ei sanan pahassa merkityksessä, vaan fyysisessä. Hänen paras ystävänsä, sielunkumppaninsa, oli muuttanut kauas toiselle puolelle maailmaa, jättäen Elenan yksin kohtaamaan elämän melankolian.

Heidän ystävyytensä oli ollut kuin ankkuri, joka piti Elenan vakaana elämän myrskyissä. Mutta nyt, kun ystävä oli poissa, Elena tunsi itsensä hauraaksi, ajelehtivaksi ilman suuntaa. Hän mietti, mikä ystävyydessä oli tehnyt siitä niin voimakkaan siteen, niin elintärkeän.

Kahvilan lämmin hämärä tuntui nyt kylmältä ja etäiseltä. Elena huomasi, että yksinäisyys ei ollut pelkästään ystävän fyysistä poissaoloa. Se oli tunne, syvä kaipuu jakaa, kokea yhdessä, ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Ystävyys oli täyttänyt nuo aukot, muodostanut sillan yksinäisyyden yli.

Hän joi teetään, antoi sen lämmön levitä hitaasti läpi kehonsa. Hän muisti ystävänsä sanat: "Et ole koskaan yksin, pidän sinusta huolta sydämessäni, minne ikinä menenkin." Elena hymyili kyynelten läpi. Ystävyys, hän ymmärsi, ei ollut sidoksissa paikkaan. Se oli läsnä muistoissa, oppitunneissa, jaetussa naurussa ja yhteisissä unelmissa.

Elena päätti, että vaikka yksinäisyys saattoi tuntua raskaalta, hän kantaisi ystävyyden valoa sydämessään, valaisten pimeitä hetkiä. Hän nousi, jätti kupin pöydälle ja astui ulos kadulle valmiina kohtaamaan maailman. Yksinäisyys ja ystävyys, hän oli oppinut, olivat vain elämän eri puolia, mutta molemmat opettivat häntä arvostamaan toista entistä enemmän.

Ja niin, vaikka yö oli tumma ja tie epävarma, Elenan askeleet olivat kevyet. Hän tiesi nyt, että jokaisessa hyvästissä piili uuden alun siemen, ja että ystävyys, todellinen ystävyys, oli kuin tähti; se ei sammunut, vaikka etäisyydet venyisivät äärettömiin.

© Reino Rehn     Teksti: ChatGPT 4 (editoitu), Kuva: DALL-E 3

 Robotin kello...

Taidan olla ajastani jäljessä, tai niin, enhän enää tiedä mitä se aika onkaan. 

Kuulemma tarkat atomikellot käyvät – ensin yhdessä synkronoituna, sen jälkeen erilleen siirrettynä - eri aikaa. *)

Kaapin päälle siirretty kello käy nopeammin ja lattialle siirretty hitaammin. 

Kutsuvat sitä kellon ominaisajaksi.

Ja kello siirrettynä nopeasti liikkuvaan GPS satelliittiin käy hitaammin, pitkästyy mokoma.

Pitää jatkuvasti rukata että paikannus maan päällä ei mene metsään

Miten ne kellot noin kummasti heittelevät?

Toimivat noin johtuen yleisestä suhteellisuusteoriasta, syyttäkää A. Einsteiniä.

Meni tuollaista keksimään. Mutta on silti oikeassa, mitattu ja tarkastettu moneen kertaan.

Kellot käyvät painovoimakentässä hitaammin. Nopeasti edetessään myös hitaammin. 

Vaikea ymmärtää meidän kelloihimme sidotussa ajassa. 

Eihän näissä kelloissamme ole myöskään nano-sekuntti viisaria (nano = miljardisosa).

Sitten meillä on myös tämä chat robotti kello.

Toimii jossain internetin pilvessä. Joka siis lienee syvällä maan uumenissa.

Sillä on erityinen ominaisaika. 

Testasin sitä käytännössä kun tilasin taannoin koronarokotus aikaa. 

Tuli näes sopivat 80v. vuodet kohdalle. Ainoa mahdollisuus soittaa puhelimella, soitin aamulla.

Terveyskeskuksen chatbot robotti vastasi, ensin tarkat selitykset mitä nappulaa pitää painaa missäkin tarkoituksessa. 

Paina 1= tilaa aika - ping. 

Robotti vastasi että ”soitamme numeroon 0xx...jne. noin yksitoista neljäkymmentä viisi”. 

Selvä… odottelemaan. Aika kului, noin soittoaika – meni toinen tunti - kolmas … ei soittoa?

Niin eihän vastauksessa ollutkaan aikaleimaa eli ilmoitusta minä päivänä, kuukautena tai vuotena kello ”noin yksitoista neljäkymmentä viisi” se soittaa?

Eikun vaan odottelemaan milloin tuo robotin kellossa toteutuu. 

Joutuukohan sitä montakin vuotta odottelemaan ties missä mustan aukon syöverissä se kello mahtaa sijaita – eli kuinka hitaasti käy vai käykö ollenkaan?

Tiedotusvälineissä kauhistellaan koulukiusaamista joka pitäisi saada kitkettyä pois! 

Eihän se onnistu, nuoriso oppii vaan uusia kiusaamisen muotoja, ohjelmoivat robotit kiusaamaan.

Vai olisivatko jo vähän vanhempia koulukiusaaja-robotti ohjelmoijia, joilla sama kiusaamisvika.

Onko näistä roboteista tulossa uusi kiusaamisen kansanhuvi?

Tälle ilmiölle pitää keksiä uusi nimi, olisiko: ähäkutti-kiusaaminen?

Odottelen edelleen soittoa, ei tullut soittopäivänä, eikä seuraavanakaan… ähäkutti.

Tuli kolmannen päivän iltapäivällä. Ihmisääni antoi ajan yli kolmen viikon päähän.

Selvisi että paljon nuorempi 7-kymppinen oli saanut rokotus-ajan paljon aikaisemmin kun tarkoitus oli että vanhimmat ensin?

Se siitä rokotuksien ikäjärjestyksestä.

- x -

P.S. Toimiviakin ajanvaraus sovelluksia on ja toimivat täsmällisesti. 

Tuntuuko siltä että pyörä pitää keksiä aina uudestaan?

Kuten se sarjakuva Pulterin uusi pyöräkeksintö. 

Joku oli jo aikaisemmin keksinyt neliskulmaisen pyörän.

Pulterin keksintö oli - kolmikulmainen pyörä! 

Hän julisti: Heureka, olen eliminoinut pyörästäni yhden töyssäyksen!

*) Carlo Rovelli, Ajan luonne.

© Reino Rehn    Kuva:  DALL-E 3