Nytaika

Augustinus, kirkkoisä ja aikapohdinnan suurmestari, totesi joskus 1600 vuotta sitten, että hän tietää kyllä mitä aika on – kunhan kukaan ei kysy. Tunnistan tilanteen. Sama pätee minulla verotukseen, reititinasetuksiin ja siihen, miksi kissa istuu juuri sen paperin päällä, jota olin lukemassa.

Mutta aika on näistä sitkein. Olen pyöritellyt sitä päässäni vuosia, ja nyt rohkenen esittää oman ehdotukseni. Annoin sille nimenkin: Nytaika. Hieno sana, eikö? Kuulostaa siltä kuin sen voisi sanoa konferenssissa ja nyökkäillä merkitsevästi. Mutta oikeesti tässä yritän miettiä miten aika syntyy ja nuppi pysyy kartalla?

Sanotaan heti kättelyssä, ettei tässä kaadeta mitään. Einstein saa pitää suhteellisuusteoriansa, kvanttimekaniikka todennäköisyytensä ja Planck kaavansa – kaikki mitatut tulokset pätevät viimeistä desimaalia myöten. Minä tarjoan vain uudet silmälasit, en uutta maailmaa. Tulkintaehdotus, sanoisi filosofi. Näkökulmajuttu, sanoisin minä.

Idea lähtee pienimmästä mahdollisesta: yhdestä kvantista ja sen yhdestä värähdyksestä. Kvanttimekaniikan mukaan kvantti on ennen mittausta “epämääräisessä tilassa” – se ei ole vielä tätä eikä tuota. Vähän kuin minä aamulla ennen ensimmäistä kahvikupillista: kaikki vaihtoehdot ovat periaatteessa auki, mutta mitään ei ole vielä päätetty. Fysiikka osaa laskea, millä todennäköisyydellä päädyn keittiöön ja millä takaisin sänkyyn, mutta itse ratkeamisen hetkeä ei näe kukaan. Sattuma ratkaisee sen aina. Se on luonnon yksityisin hetki – ja luoja sen tietää, että yksityisyys on nykyään harvinaista herkkua.

Ja juuri siinä, väitän, asuu nyt-hetki.

Nytdynamiikan ydinajatus kuuluu näin: nyt-hetki ei ole kestoton piste aikajanalla, se on pätkä liukuvaa janaa. Se on liikkuva tapahtuma, jonka perusyksikkö on yksi värähdys. Värähdyksen sisällä ei ole “ennen” eikä “jälkeen” – "aika" syntyy siinä hetkessä. Ajan syntyä voisi kuvata informaation perusyksiköllä, tietokoneiden käyttämällä "bitti" käsitteellä, 0 ja 1. Aika syntyy kun ensimmäisen värähdyksen liukuva etureuna jota kuvataan 0 (nolla, eli tulevaisuus joka ei vielä ole) liukuun värähdyksen janalla kohti 1-tilaa jolloin värähdys on valmis ja aika on syntynyt vasta värähdysten välille, 

0->1 ja siitä että värähdystapahtumat seuraavat toistaan. Eli kärjistäen: askeleet eivät kulje polkua pitkin, vaan polku syntyy askeleista. Aika ei virtaa – aika on nyt-hetki värähdyksien jättämä jälki. Vähän kuin lumihanki postilaatikolle: kukaan ei rakentanut polkua, se vain ilmestyi kävelemällä.

Einstein opetti aikoinaan, ettei ole olemassa yhtä yhteistä nyt-hetkeä – minun “nyt” ei ole sama kuin ohi kiitävän junamatkustajan “nyt”. Hän siis hajotti absoluuttisen ajan ylhäältä päin, isossa mittakaavassa. Minä ehdotan, että sama tapahtuu myös alhaalta päin: jokaisella tapahtumalla on oma rytminsä, oma nykyisyytensä. Sama asia kahdesta suunnasta katsottuna – kuin sauna, joka on yhtä aikaa liian kylmä alalauteelta ja juuri sopiva ylälauteelle nousseelle.

Entä tietoisuus? Jos jokainen nyt-tapahtuma on pieni “tapahtumisen sykäys”, joka on jatkumo edellisistä nyt-hetkistä ja rakentaa tällöin tietoisuutta ja mieltä, aukeaa uudeksi ymmärrykseksi, niin tietoisuus ei enää ole mysteeri. Se on sitä, miltä tapahtumien punoutuminen tuntuu sisältäpäin, kun riittävän monta nyt-hetkeä soi etenevästi yhteen. Aivot tuottavat nykyhetken – aivot ovat orkesterimonttu, jossa neuroni soittimet värähtävät kukin omaa taajuuttaan, ja jostain syystä siitä syntyy ajatuksien musiikkia eikä pelkkää viritysmeteliä. Useimpina päivinä, (paitsi krapulassa).

Rehellisyyden nimissä: en ole ensimmäinen tällä polulla. Whitehead-niminen herra ajattelija (filosofi) hahmotteli todellisuutta tapahtumina jo sata vuotta sitten, ja nyt-hetken puolustajia on filosofiassa riittänyt. Oma lisäni on side fysiikan pienimpään tapahtumaan: yksi värähdys, yksi nyt. Voiko sen todistaa? Eihän sitä  voi – vielä, ei ole mittareita ja tulkintoja ei ratkaista mittarilla vaan ajattelemalla loppuun asti, mieluiten hyvän kahvin äärellä.

Mutta ajatus, joka antaa nyt-hetkelle rakenteen, ajalle synnyn ja tietoisuudelle kotipaikan aivoissa – kiistämättä ainuttakaan koetulosta – ansaitsee mielestäni tulla pyöriteltyä. 

Pyörittele sinäkin. Sopivasti tehtynä se vie muutaman sekunnin  värähdyksiä liukuvasti - ja oivalluksen.

Seuraavissa nyt-hetkissä tavataan.