Kurkistus tyhjään

Filosofian historiassa on kysymyksiä, jotka eivät koskaan lakkaa ahdistamasta ajattelevaa mieltä. 
Yksi niistä kuuluu: Miksi jotakin on, pikemminkin kuin ettei olisi yhtään mitään? 

Kysymyksen esitti ensimmäisenä saksalainen filosofi ja matemaatikko Gottfried Wilhelm Leibniz kirjoituksessaan "Kaikkeuden perimmäisestä alkuperästä" (De rerum originatione radicali) vuonna 1697, ja hän palasi siihen myöhemmin teoksissaan Monadologia ja Luonnon ja armon järkiperäiset periaatteet, molemmat vuodelta 1714. 

Myöhemmin muun muassa Martin Heidegger piti tätä kysymystä koko metafysiikan perimmäisenä ongelmana – siinä ei kysytä, miksi maailma on juuri tällainen, vaan miksi ylipäätään on mitään kysyttävää, kokijaa tai kysyjää.

Leibnizille vastaus oli teologinen: jos mikään kontingentti eli ei-välttämätön asia ei voi selittää omaa olemassaoloaan, tarvitaan välttämätön olio, joka on olemassaolonsa oma syy. Mutta kysymys on sen jälkeenkin elänyt omaa elämäänsä, irrallaan Leibnizin jumalatodistuksesta, ja se on löytänyt yllättäviä kaikuja aivan toiselta tieteenalalta: informaatioteoriasta.

Ennen kuin tarina etenee fysiikkaan, on syytä pysähtyä vuoteen 1948, jolloin amerikkalainen matemaatikko ja tutkija Claude Shannon julkaisi Bell System Technical Journal -lehdessä työn "A Mathematical Theory of Communication". 
Tätä pidetään koko informaatioteorian perustavana tekstinä, ja se loi informaatioteorian matemaattiset perusteet sellaisina kuin ne tunnemme nykyään. 

Shannon osoitti, että mikä tahansa viesti – puhe, teksti, kuva – voidaan pilkkoa pienimpään mahdolliseen yksikköön, kahden vaihtoehdon väliseen valintaan, jota kutsutaan bitiksi. Hän määritteli myös informaation entropian: mitä epävarmempi tai yllättävämpi viesti on, sitä enemmän informaatiota se kantaa. 

Shannonin työ ei vielä ottanut kantaa siihen, onko todellisuus itsessään informaatiota – hän ratkaisi teoreetikon ongelman, kuinka viesti siirretään luotettavasti kanavan läpi – mutta juuri hänen bittinsä, tuo puhtain mahdollinen ero kahden tilan välillä, antoi myöhemmille ajattelijoille työkalun, jolla lähestyä paljon suurempaa kysymystä: onko koko kaikkeus rakennettu samasta aineksesta.

1980-luvun lopulla fyysikko John Wheeler tarttui juuri tähän Shannonin bittiin ja vei sen askeleen pidemmälle esittäessään ajatuksen, joka tunnetaan nimellä "it from bit". Wheeler esitteli idean ensimmäisen kerran Santa Fe Instituutin konferenssissa keväällä 1989 ja muotoili sen tarkemmin samana vuonna julkaistussa esseessään.

Hänen mukaansa jokainen fysikaalinen "se" – jokainen hiukkanen, jokainen voimakenttä, jopa aika-avaruus itse – saa lopullisen merkityksensä ja olemassaolonsa binäärisistä kyllä-ei-vastauksista, biteistä. 
Kaikkeus ei siis rakennu ensisijaisesti energiasta tai aineesta, vaan informaatiosta: yksinkertaisimmillaan kahdesta tilasta, 0 ja 1.

Tässä kohtaa kaksi kaukaista ajattelun perinnettä alkavat muistuttaa toisiaan hämmästyttävän paljon. Jos ajattelemme bitin kahta tilaa metafyysisesti, 0 vastaa tyhjää – ei mitään, ei eroa, ei informaatiota – ja 1 vastaa sitä, että jotakin on: ero on tehty, kysymykseen on vastattu, todellisuus on ottanut askeleen olemassaoloon. 

Silloin Leibnizin vanha kysymys ja Wheelerin bitti kuvaavat oikeastaan samaa siirtymää eri kielillä: filosofinen "miksi jotakin on eikä pikemminkin ei mitään" on sama kuin informaatioteoreettinen siirtymä tilasta 0 tilaan 1.
Molemmat yrittävät sanoittaa sen käsittämättömän rajan, jossa ei-mikään muuttuu joksikin.

Sama rakenne löytyy myös ajasta. Tulevaisuutta ei vielä ole – se on tässä mielessä 0, potentiaalin ja mahdollisuuden tila, jossa mikään ei ole vielä lukkoon lyöty. Sitten, nyt-hetkessä, aika ikään kuin syntyy: mahdollisuudesta tulee tapahtuma, ja tila muuttuu ykköseksi. 

Nyt-hetki ei siis olisi vain yksi kohta ajan janalla muiden joukossa, vaan se paikka, jossa 0 jatkuvasti kääntyy 1:ksi – jossa ei-vielä muuttuu on-jo:ksi. Menneisyys puolestaan on kaikki ne ykköset, jotka on jo lyöty lukkoon ja joita ei voi enää perua.

Onko tämä pelkkä kielikuva, vai kuvaavatko metafysiikka, informaatioteoria ja ajan kokemus samaa perimmäistä tapahtumaa kolmesta eri suunnasta?

Siihen ei ole lopullista vastausta, eikä ehkä pidäkään olla. Mutta juuri tässä piilee ajattelun ilo: kun kolme toisistaan riippumatonta perinnettä – 1600-luvun rationalistinen metafysiikka, 1900-luvun lopun fysiikka ja arkinen ajan kokemuksemme – päätyvät kuvaamaan samaa siirtymää tyhjästä johonkin, on lupa epäillä, että olemme raapaisseet jotakin todella perustavaa. 

Kysymys "miksi jotakin on eikä pikemminkin ei mitään" ei ehkä koskaan saa lopullista vastausta, mutta sen kaiku informaation ja ajan kielessä tekee siitä yhä uudelleen ajattelemisen arvoisen.

Asiaan ja kuvaan viittaavaa musikkia kohteessa: https://rehn.info/Musiikki/musiikki.htm 

Valitse:  Nyt On Nyt