Kaikkeuden hiljainen rytmi

Ennen hetkeä on mahdollisuuksien meri,

hiljainen avaruus, vailla valmista tietä.

Sitten syntymävälähdys koskettaa maailmaa,

ja mahdollinen saa muodon, paikan ja ajan.

Kvanttikenttä värähtää aineen syvyyksissä,

näkymättömänä tähtien ja ihmisen sisällä.

Sen pienissä liikkeissä lepää monta tietä,

joista tapahtuva maailma löytää yhden.

Tyhjyyskään ei ole aivan tyhjä ja mykkä,

sen rauhassa elää kenttien hienoinen liike.

Kuin järvi, jonka pinta näyttää liikkumattomalta,

vaikka syvällä vesi kulkee ja värähtää.

Syntymävälähdys on nykyhetken hiljainen raja,

siinä tuleva kohtaa tapahtuvan maailman.

Hetki ilmestyy eikä jää odottamaan,

vaan siirtyy saman tien menneen maisemaan.

Valo kulkee halki aika-avaruuden kudoksen,

tähtien viesti kantaa kaukaista menneisyyttä.

Kun silmä kohtaa sen tässä yhdessä hetkessä,

miljoonien vuosien matka muuttuu kokemukseksi.

Myös aine on syvimmältään levotonta järjestystä,

hiukkasia, kenttiä ja niiden vuorovaikutusta.

Kivi näyttää meille pysyvältä ja hiljaiselta,

mutta sen sisällä luonto ei koskaan täysin vaikene.

Elämä nousi tämän saman luonnon keskeltä,

vedestä, aineesta, energiasta ja pitkästä ajasta.

Lopulta maailma sai silmät katsella itseään,

ja mielen, joka kysyy: miksi minä olen tässä?

Tietoisuus avaa nykyhetkeen oman ikkunansa,

muisti tuo eilisen sen näkymättömälle rannalle.

Mielikuvitus kurkottaa vielä syntymättömään,

mutta elämä itse tapahtuu vain tässä hetkessä.

Ehkä aika ei olekaan vain suuri virta,

joka valmiina kuljettaa kaikkeutta mukanaan.

Ehkä se muistuttaa lukemattomia syntymävälähdyksiä,

joissa muutos antaa seuraavalle muutokselle suunnan.

Ja niin tähtisumu, ihminen, metsä ja meri

kuuluvat saman luonnon hiljaiseen kertomukseen.

Kaikkeus ei ehkä ole valmis kirja luettavaksi,

vaan tarina, joka syntyy hetki hetkeltä.